22/08/2022

Motivaatio muutoksen ja johtamisen tukena

Yhteiskunnan jatkuva muutos on vaatinut muutosta myös tavassamme ajatella työtä. Nobel-voittaja Edmund Phelps onkin sanonut, että taloustiede ei ota riittävästi huomioon ihmisten innostuksen ja motivaation ratkaisevaa merkitystä taloudelliselle menestykselle. Nyt SOTE-kenttä on muutosten keskellä, kun rakennamme uusia hyvinvointialueita ja nämä muutokset vaativat meiltä luovuutta ja uutta tapaa ajatella. Työntekijöiden motivaatio ei ole vain keino löytää parhaat osaajat, vaan uusiutumiskyvyn kannalta motivaatio on keskeinen tekijä menestyksekkääseen muutokseen. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan mukaan tutkimustulokset osoittavat vahvasti, että sisäinen motivaatio on optimaalinen tila sekä työntekijän että työnantajan näkökulmasta ja sisäisesti motivoitunut työntekijä voi hyvin.

Tähän motivaation ja työhyvinvoinnin teemaan olemme tarttuneet PARASTA ITÄÄ! -hankkeessa pilotoimalla Reissin (RMP) motivaatioprofiileja ESSOTE:n esihenkilöstölle. RMP-motivaatioprofiili on empiirisesti testattu ja tieteellisesti validoitu ihmisten tarpeiden ja sisäisten motiivien taksonomia, jonka avulla on mahdollista lisätä itseymmärrystä ja nähdä oma sisäinen motivaatiomaailma uudesta näkökulmasta. RMP-motivaatioprofiili on siis ennen kaikkea itsetuntemuksen lisäämisen menetelmä, jonka avulla saa selville mitä oli jo ehkä intuitiivisesti tiennyt, muttei välttämättä tiedostanut omasta itsestään.

Motivaatioprofiilien avulla pyrimme lisäämään työhyvinvointia sekä edistämään työntekijöiden osaamista, työn mielekkyyttä ja jaksamista sekä parantamaan johtamisen laatua. Edellä mainitut tavoitteet ovat PARASTA ITÄÄ! -hankkeen keskeisiä tavoitteita. Uudessa Etelä-Savon hyvinvointikertomuksessa aikuisväestön huolenaiheina nousi heikentynyt työkyky ja työssä jaksaminen. PARASTA ITÄÄ! -hankkeen ensimmäinen pilotti Etelä-Savossa kohdistui yhdelletoista vanhus- ja vammaispalvelujen johtoryhmän jäsenelle.

Kuvassa motivaatiokortteja

Kuva: Suomen Motivaatiotalo

Palaute motivaatiovalmennuksesta

”Esimiehille enemmän sparrauksia, joissa tuetaan juurikin tämänlaisten pohdintojen kautta omaa johtamisosaamista ja siinä olevia vahvuuksia/kehittämisen kohteita.”

Edellä oleva lainaus oli anonyymistä palautteesta, jota kysyimme osallistujilta valmennuksen jälkeen. Yksilön, ryhmän tai organisaation johtamisessa on usein haasteena, että ihmisiä pitäisi tukea ja auttaa yksilöllisesti. Samalla kuitenkin johtaminen ja kehittäminen pitäisi kohdistaa laajemmin ryhmään tai koko organisaatioon. Kun motivaatiotekijät tunnistetaan, voidaan paremmin johtaa montaa ihmistä samaan aikaan, mutta kuitenkin yksilöllisesti ja tuloksekkaasti. RMP-motivaatioprofiili auttaa ymmärtämään myös sitä, miten ja missä asioissa eroaa muista, ja tätä kautta avaa mahdollisuuksia ymmärtää muita paremmin.

”Henkilökohtaisesti profiilin teko ja sen analysointi oli mukavaa ja mielenkiintoista. Auttaa ymmärtämään myös toisenlaisista asioista motivoituvia henkilöitä paremmin –edistää yhteistyötä.”

Anonyymissä kyselyssä pyysimme osallistujia arvioimaan omaa valmennuskokemustaan ja sitä, miten hankkeen tavoitteet toteutuivat heidän kokemuksensa mukaan. Kyselyn perusteella 75 % vastaajista suosittelisi motivaatioprofiilia muille esihenkilöille ja sama prosentti vastaajista koki, että profiilin tekeminen tuki omaa työhyvinvointia. 62,5 % vastaajista oli samaa mieltä siitä, että motivaatioprofiili tuki omaa johtamista ja puolet vastaajista koki sillä olevan positiivisia vaikutuksia myös työmotivaatioon ja työhön sitoutumiseen.

Kirjoittaja

FM Anni Pietarinen toimii hankekoordinaattorina PARASTA ITÄÄ! -hankkeessa Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän palveluksessa. Anni on myös sertifioitu RMP-motivaatiovalmentaja ja koulutukseltaan historian- ja yhteiskuntaopin opettaja.

Lähteet:

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 3/2014 – hakupäivä 7.6.2022

https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/julkaisut/Documents/tuvj_3+2014.pdf

Etelä-Savon alueellinen hyvinvointikertomus 2020-2021 – hakupäivä 8.6.2022

https://www.essote.fi/hyte-verkko/

Reiss Steven 2013, Reiss Motivation Profile: Mikä sinua motivoi?

Webropol-kysely RMP-motivaatioprofiileista ESSOTE:n vanhus- ja vammaispalvelujen johtoryhmälle